www.epmuisto.fi

ETELÄ-POHJANMAAN

SOTAMUISTOMERKIT

Mannerheimin päämaja junassa muistomerkki

Kainaston asema vuonna 2013

Mannerheim Kauhajoen asemalla -taulu on pystytetty uudelleen.

Aikaisempi 1980-90 -luvulla pystytetty taulu oli mennyt niin huonoon kuntoon joten se ei ole ollut paikoillaan enään aikoihin.

Nyt uusi, entistä ehompi taulu on pystytettynä Merja ja Ari Paanasen omistaman vanhan aseman pihalla Kauhajoen Aronkylässä.


Taulussa teksti:

" Suomen Valkoisen Armeijan Ylipäällikkö kenraali Carl Gustaf Emil

Mannerheim, jonka päämaja sijaitsi vapaussodan alkuvaiheessa

Seinäjoella, oli päättänyt siirtyä upseereineen neuvotteluun

Kauhajoelle, joka oli Satakunnan rintaman päällikön eversti Linder'in mielestä lähempänä silloisia taistelulinjoja.


Maaliskuun kahdeksantena päivänä 1918 illalla kello 21.30 saapui

Kauhajoen asemalle ylipäällikön erikoisjuna. Sen keisarillisessa

salonkivaunussa pidettiin 8.-9.3. päivien välisenä yönä vapaussodan ehkä tärkeimmän ratkaisun operaationeuvottelu, H-hetken määräämisestä hyökkäykseen Tampereen valtaamiseksi.


Mannerheimin mukana olivat yleisesikunnan päällikkö Theslöf,

Hämeen rintaman komentaja eversti Wetzer, päämajoitusmestari

eversti lngnatius, Satakunnan komentaja eversti Ernst Linder ja kolme ruotsalaista kapteenia: Douglas, Peyron ja Törngren.


Mannerheimin kerrotaan vain kuunnelleen alaistensa käsityksiä ja

mielipiteitä Tampereen valtaustaistelun aloittamishetkestä.

Mannerheim ei kuitenkaan saavuttanut alaistensa kanssa aivan

täydellistä yksimielisyyttä.


Ylipäällikkö Mannerheim oli kuitenkin jo aikaisemmin itse päättänyt,

että kansallisista syistä on välttämätöntä saavuttaa yksi huomattava voitto ennen kuin saksalaiset joukot astuisivat maihin Suomen kamaralle Helsingissä. Ylipäällikkö ei olisi halunnut

vapaustaisteluumme - venäläisten sotajoukkojen karkottamiseksi

maasta - ollenkaan saksalaisia.


Tuloksena täällä Kauhajoen asemalla pidetystä neuvonpidosta oli, että kun ylipäällikkö Mannerheimin erikoisjuna lähti 9.3.1918 yöllä 3.30 takaisin kohti Seinäjokea, niin Tampereen valtaustaistelu aloitettiin 15.3.1918.


Tämä muistotaulu viestittäköön tämän historiallisen tapauksen tuleville sukupolville. "

Seuraava tarina ei liity Kauhajoen (Aronkylän) aseman muistomerkkiin

Marski Kainaston asemalla


Kainaston aseman ensimmäisiä asemapäälliköitä oli Gustav Sakki, mielenkiintoinen persoona.  Hän ja puolisonsa Olga olivat syntyneet Venäjällä ja ajautuneet värikkään elämän kuljettamina Kainastolle.  Sakin sanotaan puhuneen viittä kieltä ja olleen hyvin musikaalinen kuten rouvansakin.  Hänen ajoiltaan periytyy tunnettu kaksimielinen sanonta: "Sakki sen päättää, koska Kainastolta juna lähtöö".

Sakki oli Kainaston suojeluskunnan moottori ja sielu.  Hän hankki melkein kädestä pitäen nuoria suojeluskuntaan ja järjesti innokkaasti harjoituksia.

Kenraali, myöhemmin marsalkka C.G. Mannerheim kierteli vapaussodan jälkeen tarkastelemassa sodan aikaisia taistelupaikkoja.  Niinpä hän erään kerran oli matkalla Suupohjan rataa Kristiinaan salonkivaunussaan, joka oli liitetty postijunan viimeiseksi vaunuksi.  Asemapäällikkö Sakki sai tietenkin etukäteen tietää, koska kenraali oli tulossa.  Hän keräsi Kainaston suojeluskuntalaisista joukkueen riviin asemalle.  Mannerheim huomasi vaununsa ikkunasta ryhdikkään osaston, tuli vaunustaan ulos ja kätteli joka miehen.

Kauhajoen (Aronkylän) aseman sijainti

Loading...

Sijainti