www.epmuisto.fi

ETELÄ-POHJANMAAN

SOTAMUISTOMERKIT

Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -museo Seinäjoki

Loading...

Etelä-Pohjanmaan suojeluskuntapiirin talo on poikkeuksellisen edustava ja hyvin säilynyt esimerkki suojeluskuntajärjestön arkkitehtuurista. Rakennusryhmä on yksi arkkitehti Alvar Aallon 1920-luvun klassistisista töistä. Se lukeutuu myös Aallon varhaistuotantoon Pohjanmaalla.


Suojeluskuntapiirin päärakennus kadun varressa on 1920-luvun puolivälistä. Hirsirunkoisen päärakennuksen pohjakerroksessa on keskeistilana pyöreä juhlasali. Kokous- ja esikuntatiloina käytetyn rakennuksen sisätilat ovat alkuperäisessä asussa myös kiinteän sisustuksen osalta, sisätiloja leimaa vahva väritys.


Tontin takaosassa on päärakennusta myöhemmin valmistunut rapattu, kaksikerroksinen, rungoltaan betoni- ja hirsirakenteinen piharakennus, jossa on alkuaan ollut mm. autotalli, vartiotupa ja asevarasto. Tontin itäpäädyssä on komea pohjaltaan U:n muotoinen puinen ulkorakennus. Pää- ja ulkorakennusten väliin jää piha-alue, jonka länsipäässä on Aallon suunnittelema puoliympyrän muotoinen pergola. Myös pihapiirin puutarha istutuksineen on Aallon suunnittelema.


Rakennuksissa sijaitsee Etelä-Pohjanmaan museoon kuuluva Suojeluskunta- ja Lotta Svärd-museo.

  



Historia

Itsenäistymisen jälkeen 1918 Senaatti julisti vapaaehtoiset suojeluskunnat virallisiksi joukoiksi. Suojeluskunnat olivat 1917 järjestäytyneet useilla paikkakunnilla järjestyskaartiksi.


Sisällissodan jälkeen suojeluskuntien toiminta virallisen järjestyksenvalvonnan ja maanpuolustuksen osana jatkui ja suojeluskuntataloja rakennettiin joka puolelle Suomea. Suojeluskuntataloihin sijoitettiin yleensä piiriesikunnan tilat, ammus- ja asevarastot sekä juhlasali ja urheilutilat.


Arkkitehti Alvar Aallon Etelä-Pohjanmaan suojeluskuntapiirin päärakennus valmistui vuoden 1925 lopussa. Tontti ostettiin edellisvuonna. Aallon tavoitteita puoluepolitiikan ulkopuolelle asettuvana suunnittelijana kuvastaa se, että hänen uransa läpimurtotyöt vuonna 1924 olivat Seinäjoen Etelä-Pohjanmaan suojeluskuntapiirin talo ja Jyväskylän Työväenyhdistyksen talo.


Suojeluskuntajärjestön lakkauttamisen 1944 jälkeen, jatkosodan päätyttyä, Seinäjoen piharakennus muutettiin asuinhuoneistoiksi. Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -museo avattiin syksyllä 1990.

Mannerheim -ristin ritari numero 20 Eino Ilmari Mallilan Mannerheim -risti.

Aiheeseen liittyvät muut kohteet:


- Eteläpohjanmaan Mannerheim -ristin ritarit


76 K 02 -tykki


Valmistettu Keisarillisen Venäjän Putilovin tehtailla vuonna 1916.  Nämä tykit olivat venäläisen kenttätykistön pääaseina 1. maailmansodassa (1914-1918).

Suomalaiset saivat näitä tykkejä vapaussodassa sotasaaliiksi sekä myöhemmin ostamalla yhteensä 179 kpl.


Suomen armeija käytti tykkimallia vapaussodassa, talvi- ja jatkosodassa sekä koulutuksessa aina 1990-luvun puoliväliin saakka.  Tykin kantama on 10 km ja sen kaliiberi on 76,2 mm.

Tykki on saatu museolle 13.6.1996.

Eversti Matti Laurila

Artturi Leinonen

9.6.2013 Sotilasmusiikkipäivät museon pihamaalla.

Puhallinorkesteri Pohjanmaa esiintyi kapellimestarinaan  Paavo Mulari.

Uuutena lisäyksenä osaksi museon perusnäyttelyä tulee


Mannerheim ja Seinäjoen päämaja -näyttely


Valkoisen armeijan päämaja siirtyi Vaasasta Seinäjoelle.

Päämaja toimi junan vaunussa Seinäjoen ratapihalla helmikuun alusta 1918, maaliskuun loppuun saakka.

Vaunusta käsin johdettiin muun muassa Kurun, Länkipohjan ja Oriveden taistelut.


Seinäjoki muuttui parin kuukauden ajaksi pienestä maaseutupaikkakunnasta kiireiseksi, sotilaita kuhisevaksi varuskunnaksi. Näyttely valottaa tuon ajan tapahtumia Seinäjoella ja koko maassa.



Vuonna 1941 Seinäjoen kunta ja seurakunta hankkivat yhdessä kaksi ruotsalaista Bofors-ilmatorjuntatykkiä (malli 40 ltk/38, kaliiberi 40 mm) Seinäjoen puolustusta varten.

Kunta antoi 300.000 mk ja seurakunta 150.000 mk.  Myös yksityiset henkilöt osallistuivat tykkirahaston kartuttamiseen.  Lahjoituksen arvoa kuvaa se, että seurakunnan talousarvion loppusumma oli samana vuonna 217.250 mk.

Näistä tykeistä toinen palasi takaisin Seinäjoelle Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -museon pihamaalle 30.5.1995.


Seinäjoen ilmapuolustuksesta kerrottu omilla sivuillaan.